torstai 6. huhtikuuta 2017

"Näkyykö se ulospäin?"




Eräs ihmisiä kiinnostava kysymys tuntuu olevan, että näkyykö dissosiatiivisen identiteettihäiriön tyylinen vaikea dissosiaatiohäiriö ulospäin. Ihmisiä usein kiinnostaa tietää, huomaavatko muut persoonallisuuden vaihdoksen. Se on mielenkiintoinen kysymys, johon on jälleen hieman haastavampaa vastata kuin miltä voi aluksi vaikuttaa. Yritetään silti!

Jo ennen tietoa siitä, että minun elämääni vaikeuttaneella asialla on nimi, kuulin satunnaisesti lausahduksia, kuten:

"Aivan kuin sinulla olisi useita toisistaan eroavaa ihmistä samassa paketissa!" tai
"Olet joskus aivan erilainen kuin yleensä!"

Näitä lausahduksia kuulin eniten ystäviltäni, mutta muistan ainakin kerran erään kurssinvetäjän ihmettelevän, miten voin olla niin monipuolinen, että melkein kuin olisin useampi ihminen samassa kehossa. Tämä oli aikaa, jolloin itse olin täysin hukassa sen kanssa, kuka oikeasti olen. Tunsin, että on kaksi identiteettiä, joista en tiedä ollenkaan, että kumpi on todellinen minä. Vastaus näin jälkikäteen on: ei kumpikaan. Molemmat tilat olivat sivupersoonia ja itse olen aivan erikseen.

"Kumpi minä olen? Tuo hippi, joka rakastaa rauhaa ja jonka mielestä kaikki on ihanaa ja joka on tasapainossa, vai tuo punkkari, joka vihaa kaikkea ja kaikkia ja joka voi todella huonosti?"

Yleisesti kuitenkin sanoisin, että ei; muutos ei enimmäkseen näy ulospäin siinä mielessä, että kukaan osaisi arvata, miksi olen toisinaan erilainen kuin mihin on totuttu. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että harva osaa edes epäillä kenelläkään minkäänlaisia sivupersoonia, joten erilaiset heilahtelut laitetaan loogisemmin mielialojen piikkiin.

"Tuo nyt vaan on vähän tuollainen outo taiteilijatyyppi, josta ei aina ihan selkoa ota. Mielialat sillä heittää ääripäästä toiseen sekunneissa ja joskus se on ihan ihmeellinen sekasotku, mutta eikö noi taiteilijat nyt yleensä ookin vähän kummaa sakkia?"


On otettava myös huomioon, että ainakaan omat persoonallisuuteni eivät ole aina aktiivisesti esittäytyneet omalla nimellään tuntemattomille tai tutuille. Joskus satunnaisesti persoonallisuus on elänyt omaa elämäänsä omalla nimellään, mutta tästäkin on muistissa vain yhden persoonallisuuden oma rinnakkaiselämä, joka ilmeni siten, että tuntemattomat ihmiset tunsivat minut väärällä nimellä. Blackouttien aikana on myös aivan mahdollisesti persoonallisuudet eläneet omaa elämäänsä, mutta tietooni ei ole kantautunut sen enempää hämminkiä näistäkään.

"Huono muistihan tolla tuntuis olevan, kun se vaikuttaa ihan siltä, ettei sillä ole hajuakaan, kuka minä olen, vaikka ollaan kyllä juteltu tosi usein ja vietettiin eilenkin koko ilta yhdessä."

Onhan minulla erilaisia ylimitoitettuja reaktioita, joista kärsin traumaa muistuttavissa tilanteissa. Reagoin niihin, kuten alkuperäisessä traumatilanteessa olisi ollut sopivaa, mutta nykyhetkessä ne usein ovat vähintäänkin ylireagointia. Ja sellaisena uskon muiden ne myös ottavan; ylireagointina, epävakautena, impulsiivisuutena jne. En usko, että näitä reaktioita osaisi tunnistaa minkäänlaiseksi mielensisäisen puolustusjärjestelmän aktivoinniksi tai sivupersoonallisuuksien reaktioiksi, ellei pohjalla ole ennestään tietoa tästä häiriöstä ja sen ilmenemismuodoista.

"Taas toi sai jonkun ihmeellisen kohtauksen ihan mitättömästä asiasta. No on kyllä epävakaa ihminen. Opettelis vähän hallitsemaan noita reaktioitaan. Itsehillintää sillä ei tunnu olevan sitten yhtään. Ihan holtiton tapaus. Huh!"

Vaikka lähtötilanteessa persoonallisuuksien näkyminen ei ole niinkään havaittavissa, ainakin itse olen tätä sairautta salliessani antanut myös persoonallisuuksien näkyä ja erottua. Olen irrottanut ne kauemmas itsestäni ja antanut niiden tulla nähdyksi ja ns. olla olemassa. Olen siis työntänyt niitä kauemmaksi itsestäni, jotta voin paremmin havaita, että kuka on kukin ja millaisia persoonallisuuksia itsestäni oikeastaan onkaan lohjennut. Tätä voisi kuvata myös tutustumisprosessina. Tutustun jokaiseen minäni sirpaleeseen ja opettelen erottamaan ne tosistaan.

"No nyt se sano mulle, että sillä on jotain sivupersoonia?! Ja että niillä on nimet ja että se on ruvennu tutustumaan niihin päänsä sisällä. Siis mitä ihmettä tää nyt on? Kaveri juttelee päässään asuville henkilöille, ei tää nyt ihan terveeltä meiningiltä kuulosta. Joko saa huolestua?"

Omalla kohdallani tämä on aiheuttanut sen, että persoonallisuudet on helpommin havaittavissa. Siltikään niitä ei voi havaita kunnolla, jos ei osaa katsoa. Olen melko avoin tästä lähipiirilleni sekä ystävilleni. Olen melko näkyvästi sairas ja itselleni se tuntuu sopivan. Koska hyvin moni osaa tarkastella minussa myös persoonallisuuksien vaihtumista, he myös sen voivat huomata. Jos tietää mitä etsii, on helpompi löytää.

"No kieltämättä toi kaveri kyllä on aina ollut vähän sellainen muuttuva ja outo. Ja nyt kun se on kertonut tästä niin kyllähän mä noita vaihdoksia oikeestaan huomaankin. Tuttuja on noi kaikki "sivupersoonat", jotka se on nyt nimennytkin mulle. Kyllähän mä kaikki noi oon tavannu ennenkin, mutta en tiennyt, että ne on mitään erillisiä persoonia!"

Persoonallisuuksilla on erilaisia käyttäytymismalleja, erilainen olemus ja erilaiset mielentilat. Niillä on erilaiset eleet, erilainen puhetapa ja erilainen elämänfilosofia. Niillä on erilainen musiikkimaku, erilaisia kiinnostuksen kohteita, erilaiset heikkoudet ja erilaiset vahvuudet. Osa persoonallisuuksista on sen verran irrallisia ja eriytyneitä, että ne menisivät melkein omista erillisistä, kokonaisista ihmisistä. Melkein, muttei ihan, koska kukaan meistä ei ole kokonainen, joten kukaan meistä ei lopulta voi kuitenkaan toimia yksin kuten kokonainen ihminen toimisi. Jokaiselta persoonallisuudelta - vahvaltakin - puuttuu taitoja, jotka kokonaisella ihmisellä on luonnostaan. Eli jokainen pala on vajavainen versio hyvin toimivasta, kokonaisesta persoonasta. Voisi sanoa, että jokainen persoonallisuus on rajoittunut. Ammattilaiset käsittääkseni sanovat, että kaavamainen tai kankea.

"No kieltämättä tää selittää, että miksi toi kaveri on ensin ihan masentunut ja kuuntelee jotain räkärokkia ja sitten sekunnin päästä saa virtapiikin, pistää bassoboom-boomit soimaan ja on meininki ihan katossa. Outoa kyllä, että en oo koskaan ennen tajunnut, että toi ihminen onkin monta! Miten se on onnistunut salaaman tän kaiken?"

Vaikka palaset toimivat omina yksiköinään, olemme silti kokonaisuus ja sillä tavoin täydennämme toisiamme. Olemme siis kaikki kuitenkin saman minän eri palasia, jotka nyt vain sattuvat olemaan toisistaan hyvin erillään. Nämä palaset sitten elelevät samassa päässä ja kehossa. Nykyään olen saanut pakettia hallintaani, joten kaikki palaset tekevät enimmäkseen yhteistyötä eivätkä sooloile jokainen omiaan. Polkuni on kuitenkin vielä pahasti kesken enkä ole lähellekään terve.

"Toi selittää jotain, että se ei voi vaan heivata niitä persoonallisuuksia menemään ja alkaa elämään normaalisti. Siis mitä, miksei muka? Eikö se olisi helpompaa, kun sanois niille persoonille, että hus menkää pois. Selittää jotain, että ei se voi minän palasia heittää menemään, kun heittäis samalla ison osan minäänsä pois - ja se on kuulemma mahdotontakin. Nyt en kyllä ymmärrä tätä..."

Alkuperäiseen kysymykseen vielä palatakseni sanon, että todennäköisesti et tunnistaisi vaikeasta dissosiaatiohäiriöstä kärsivää ihmistä sellaisen kohdatessasi. Toisaalta, jos lähipiirissäsi sattuisi olemaan vaikeasta dissosiaatiohäiriöstä kärsivä ihminen, joka kertoisi sinulle avoimesti sairaudestaan, oppisit katsomaan tarkemmin ja silloin todennäköisesti oppisit huomaamaan vaihdokset.

"No en oo kyllä koskaan ajatellut, että tolla mitään erillisiä persoonia olisi. Vähän tyhmä olo kyllä nyt, kun mä näänkin tän kuvion ihan selkeenä. Miksi en aikaisemmin tajunnut? Toi kaverihan ihan selvästi muuttuu sitä mukaan, kun persoonallisuus vaihtuu."

Tai ehkä olet tavannut jo jonkun, joka on toisinaan niin erilainen versio itsestään, että tuntuu kuin hän olisi useita ihmisiä. Tai kenties tunnet dissosiaatiohäiriöisen, joka on "aivan tavallinen ja elää normaalia arkea" (todennäköisesti olet törmännyt hänen vahvaan suorittavaan puoleensa, joka toimii arjessa normaalisti, mutta kotona romahtaa). Me olemme erilaisia ja meillä on erilainen polku myös sairastamisen suhteen.

"Mä tunnen kyllä yhden toisenkin, joka sanoo, että sillä on joku dissosiaatiohäiriöjuttu. Mutta ei se ainakaan oireile yhtään tollein! Kumpikohan tässä nyt valehtelee? Voiko sama sairaus muka olla noin erilainen eri ihmisillä? Tää menee nyt kyllä jo ihan yli hilseen..."

Vahva arvaukseni on kuitenkin, että vaikeasta dissosiaatiohäiriöstä kärsivän ihmisen lähipiiri, tai vähintäänkin henkilö itse, on aina tiennyt, että jotakin on eri tavalla ja jokin ei toimi normaalisti. Tälle kaikelle on kuitenkin vaikeaa saada nimeä. Itse elin 24 vuotta ilman aavistakaan siitä, mikä kumma minua vaivasi. Nyt, kun viimeinkin tiedän nimen kaikelle, aion ottaa siitä kaiken ilon irti.


Onko sinulla mielessäsi kysymys, jonka haluaisit esittää minulle liittyen dissosiaatiohäiriöisen ihmisen kokemusmaailmaan? Otan vastaan kysymyksiä ja vastaan niihin oman jaksamisen puitteissa. En kaikkiin kysymyksiin ehkä edes osaa vastata, mutta yrittää tietenkin voin. Jätä kysymyksesi kommentteihin!
Photo credit: (M.E) Morgan via Foter.com / CC BY-NC-ND

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sekavaa sepustusta: Kun päässä on hälinää ilman punaista lankaa

Joskus päässäni on hirveä meteli, josta ei saa mitään otetta. Toisinaan persoonallisuuksilla on ihan järkevää asiaa ja ne muodostavat ihan ...